|
|
Paikallisjärjestönä KIVEKOn pyrkimyksenä on kehittää kivenlahtelaisten ja lähialueiden koiranomistajien ja koirattomien yhteiselämää. Tavoitteena on myös edistää koiramyönteistä asennetta yhteiskunnassa järjestämällä koulutus-, valistus- ja esitelmätilaisuuksia sekä antamalla opastusta ja neuvoja jäsenilleen koiran hoitoon, kasvatukseen sekä koulutukseen liittyvissä kysymyksissä. Yhdistys ylläpitää Espoon kaupungin omistamaa Kivenlahden koirapuistoa. Yhdistys järjestää jäsenilleen koulutustoimintaa. KIVEKO on ollut osana pääkaupunkiseudun aktiivista koiraharrastustoimintaa jo 35 vuoden ajan. Vuoden aikana koulutimme eri tilaisuuksissa yli 300 koiranomistajaa. Jäsenillämme oli koiria 107:stä eri rodusta, joista eniten koiria:
|
|

