YLEISTÄ

Kivekon tavoite vuodelle 2011 on järjestää innostava ja kannustava peruskoulutusohjelma jäsenillemme sekä jakaa tietoa eri mahdollisuuksista jatkokoulutukseen ja/tai kilpailemiseen. Tämän lisäksi järjestämme koko perheen tapahtumia ja luentoja liittyen koirien hoitoon, kasvatukseen ja koulutukseen.

TIEDOTTAMINEN

Postitse lähetettävät jäsenkirjeet ovat kerhomme tärkein tiedottamisen väline. Kivekon omilla kotisivuilla tiedotamme toimintakalenterin muutoksista ja ajankohtaisista asioista. Päivitämme myös sivuille kuvagallerian kerhon järjestämistä tapahtumista. Osoite on www.kiveko.net Näiden lisäksi tiedotamme myös puiston ilmoitustaululla. Tulevan kesän aikana Kivekon kotisivut saavat uuden ilmeen.

TAPAHTUMAT

Katso tapahtumat jäsenkirjeestäsi. Jäsenkirjeessä näkyvät tapahtumat päivittyvät myös toimintakalenteriin pienellä viiveellä.

Katso myös kuvia Kivekon eri tapahtumista.

KOULUTUS JA LUENNOT

Tavoitteena on järjestää vuoden aikana koirakoulutusta ja koira-aiheisia luentoja sekä tapahtumia jäsenillemme sekä jatkaa ohjaajakoulutuksia kerhomme ohjaajille ja kouluttajille. Lisäksi järjestetään tutustumisluentoja eri lajeihin. Ohjelmassa on myös erilaiset luennot ja tapahtumat liittyen koiran koulutukseen, käyttäytymiseen, ensiapuun ym. tarpeelliseen tietoon.